perjantai 22. kesäkuuta 2018

DIY betonipöytä

Hellurei pitkästä aikaa! Uudessa kodissa ollaan nyt jonkin aikaa asusteltu saunaa ja terassia rakennellen, sekä pihaa raivaten. Ulkona kaikki on siis vielä kesken, mutta talon sisällä on melkein kaikki jo valmista. Aiemmin mainitsin, että mieheni aikoo tehdä rakentamisen ohella itse myös ruokailupöydän betonista. Pöytä onnistui hienosti ja on ollut meillä luonnollisesti jokapäiväisessä käytössä. Seuraavaksi kerron kuinka tälläisen pöydän voi loihtia.
 Kannen nurjalle puolelle muisto tekohetkeltä:).


Muotti

Halusimme pöydästä hyvänkokoisen, joten leveydeksi tuli 1m ja pituudeksi 2m. Teimme OSB-levystä ja väliseinätolpista sopivan kokoisen muotin pöytälevylle. Muotin kulmat pyöristettiim akryylimassalla. Muotoilimme ja mitoitimme raudoitusverkon muottiin sopivaksi. Verkko oli laitettava tukemaan betonilevyä, koska pöydästä tulisi kookas. Pultit, joihin pöydän valurautaiset jalat myöhemmin kiinnittettäisiin laitettiin verkkoon kiinni.

Muotin pohjana toimiva OSB-levy vielä öljyttiin, jotta betonilevy irtoaisi siitä helpommin.


Valu

Valmiin muotin nostimme Finnfoam -levyjen päälle, jotka puolestaan olivat rullien päällä. Näin painavaa pöytälevyä, olisi myöhemmin helpompi siirtää.
Mieheni teki betonia, joka sitten kaadettiin osissa kehikkoon. Satsien välissä muottia hieman ravisteltiin ja betonia tasoiteltiin lastalla tasaisen lopputuloksen saamiseksi. Muotin reunoja koputtelimme vasaralla ilmakuplien poistamiseksi. Viimeisen satsin jälkeen betonin annettiin hieman kuivua, ennen kuin mieheni hiersi pinnan lastalla tasaiseksi. Lopuksi laitoimme muovin pöytälevyn päälle, jotta kosteus säilyisi ja halkeilua ei pääsisi syntymään. Betonia kului noin seitsämän säkkiä.


Jalat

Pöydänjalat teimme lattaraudasta. Ensin jalkojen palat hitsattiin yhteen, jonka jälkeen ne maalattiin spraymaalilla mattamustaksi. Tämän jälkeen jalat pultattiin kiinni pöytälevyyn.
Pöydän pintaan haluttiin jättää Osb-levyn eläväinen pinta.
Ollaan tyytyväisiä lopputulokseen!



maanantai 9. huhtikuuta 2018

Nyt on nyt!

Nyt on taas vierähtänyt tovi viime postauksesta. Tässä välillä olemme saaneet talon siihen kuntoon, että muuttolupa on myönnetty. Nyt sitten seilataan jonkin aikaa kahden talon väliä pakaten, purkaen ja siivoten. Välillä meinaa vuorokaudesta tunnit loppua kesken, kun käy töissä ja tekee samalla muuttoa ja viimeistely hommia talolla. Eipä se kyllä haittaa, sillä valmiin huoneen näkeminen palkitsee. Sisustaa ehtii kyllä, kun nyt vaan saa huonekalut ja väliovet paikoilleen:).
Mitäpä sitä enempää lätisemään, kuvat puhukoot puolestani.

Keittiöstä näkymää olohuoneen puolelle. Mitenköhän päin tuon sohvan laittaisi? Mattokin ois kiva, mutta ei ole vielä sopivaa löytynyt.

Aamiaiskaappi, jonka yläpuolella mm. mukit, kulhot ja kannut. Alapuolella kaksi vetolaatikkoa, jossa toisessa sisälaatikko aterimille. Keittiökauppias Honkanen on onnistunut kalustetoiveidemme toteuttamisessa erinomaisesti!
Isompi vessa, jossa virittelyt vielä hiukan kesken peilin taakse tulevan led-nauhan osalta. Kiitos jälleen kerran LVI-Myller hanojen, wc-istuinten ja suihkujen osalta!



Mikrosementti tilattiin  Pisaramereltä.



Siinäpä muutamia kuvia. Sen verran on kyllä rakennusvuosi vienyt mehuja, ettei vielä oikein osaa nauttia tuloksesta. Nyt olisi hyvä pysähtyä ja rauhoittua, ainakin hetkeksi, niin osaa sitten nauttia uudesta kodista.

perjantai 30. maaliskuuta 2018

Mikrosementti

Kylpyhuoneen lattia-ja seinämateriaaleja ollaan mietitty pitkään ja hartaasti. Aivan ensimmäiseksi halusin koko kylpyhuoneen pintamateriaaliksi mikrosementtiä, mutta hylkäsin ajatuksen haikein mielin muutamista syistä. Ensinnäkin mikrosementin laittaminen kosteisiin tiloihin arvelutti, sillä tuote ei ollut meille kovinkaan tuttu entuudestaan. Toinen kynnys sen laittamiseen oli kustannukset. Päädyin siis suunnittelemaan ja etsimään laattoja jotka muistuttaisivat betonimaista pintaa.

Kun oikein jotain haluaa..

Liekö kohtalon sanelemaa, mutta reissullamme Helsinkiin päädyimme sattumalta Pisarameri liikkeeseen. Heillä on kauppakeskus Viisarin myymälätiloissa mikrosementillä tehtyjä malliseiniä. Ai että ihastuin seiniin, joiden sävynä oli Plata. Mieheni ei voinut olla huomaamatta, kun haikein mielin ihastelin mikrosementin kaunista pintaa. Aloitin rupattelemaan töissä olleen Satu-Maria Ravelin kanssa mikrosementistä ja rakennusprojektistamme. Hän esitteli Pavicement Micromortero mikrosementin taivutus kestävyyttä ja vakuutti meidät tuotteen sopivuudesta märkätiloihin. Mieheni vinkkasi, että ehkä sittenkin voimme laittaa mikrosementtiä pesuhuoneeseemme. Toivoni heräsi siis jälleen ja innosta hihkuen otin vastaan Sadulta hänen käyntikorttinsa mahdollisia tuotetilauksia varten.
Vierailun jälkeen aloimme jälleen miettiä uskaltaisimmeko ja osaisimmeko laittaa mikrosementtiä kylpyhuoneeseen. Tykkäsimme tuotteesta todella paljon, joten päätimme että mikrosementti on tulevan kylpyhuoneemme materiaali. Tilasimme tuotteet Pisaramereltä, sillä heiltä saimme ystävällistä, asiantuntevaa ja erittäin nopeaa palvelua! Saimme ohjeita kuinka mikrosementtiä laitetaan ja heidän asentajansa puhelinnumeron mahdollisia kysymyksiä varten. Mieheni soittikin hänelle useampaan kertaan ja oli todella tyytyväinen asentajan antamiin ohjeisiin ja ystävällisyyteen. Saimme myös tuttavamme, joka oli tehnyt mikrosementtipintoja aiemminkin, avuksi mikrosementin tekoon.

Mikrosementin laittaminen 


Ensin kylpyhuoneen lattiaan laitettiin vedeneristys mahdollisimman tasaisesti. Tämän jälkeen lattiaan täytyi laittaa grueso, koska lattia joutuu kovalle kulutukselle. Grueso onkin yksi koko prosessin kalleimmista ainesosista, mutta välttämätön mikäli haluaa, että mikrosementti kestää lattiassa. Seiniin laitoimme Mira Z-fix saneerauslaastia ennen mikrosementtiä. Valmistajan antamia kuivumisaikoja kannattaa noudattaa ja esimerkiksi grueson annettiin kuivua yksi vuorokausi.
Mikrosementti ennen lakkausta.

Seuraavaksi alkoi varsinainen mikrosementin levitys. Me ostimme siis Pavicement Micromortero mikrosementtiä sen saamien positiivisten kokemusten vuoksi. Tämä merkki kestää taipumistakin, joten toivotaan että halkeamisilta vältytään.
Mikrosementtiä levitettiin siihen tarkoitetulla liipalla kolme kerrosta lattiaan ja kaksi kerrosta seinille. Kerrokset tehtiin vain muutaman millin paksuisiksi lyhyin vedoin. Näidenkin kerrosten välillä täytyi odottaa yksi vuorokausi ennen seuraavan kerroksen laittoa. Mikrosementti kerrosten laittojen jälkeen odottelimme yhdeksän vuorokautta, ennenkuin aloimme lakata pintaa. Lakkakerroksia laitoimme viisi ja kerrosten välissä täytyi odotella vain 45 minuuttia. Lopullisen tuloksen mikrosementissä pystyy näkemään vasta lakkauksen jälkeen, sillä lakkaus tuo kuviot esiin.
Lopputuloksen kruunaa rimakatto!


Yhteistyössä Pisarameri

sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Sneak Peek

Edellisessä postauksessa kerroin valitsemastamme lattiasta ja hyvästä palvelusta, jota saimme Novafloorilta. Edelleen pysymme samoilla linjoilla niin palvelun, kuin lattian laadunkin suhteen. Saimme lattian suoraan raksalle juurikin sovittuna aikana eli viikolla 10 maanantaina. Tällä hetkellä kaksoiskorkkivinyylimme Meister DD 350S onkin jo suurimmaksi osaksi paikoillaan. Hieman jännitti miltä tämä valisemamme lattia näyttäisi isona pintana, mutta turhaan jännitin.
Meister Tammi Old wood 1-sauva vinyyli lattia.

Listojakin mieheni on jo laitellut ja työnjälkeen olen erittäin tyytyväinen.




Märkätilat

Vessojen, saunan-ja kodinhoitohuoneen lattia on laatoitettu ja pesuhuoneen mikrosementti on lakkaa vaille valmis. Kalusteiden asennus on myös meneillään Keittiökauppias Honkasen toimesta. Seuraavaksi muutamia kuvia, joista näkee hieman osviittaa siitä mitä on tulossa.
WC-tiloihin ja kodinhoitohuoneen lattioihin valittiin musta eläväpintainen Blackstone R1UM laatta. 
Pienempi wc on makuuhuoneemme yhteydessä. Tasot näyttävät paremmilta kuin mitä olin odottanut. Ihastuimme tähän kivestä kaiverrettuun altaaseen, joten poikkesimme alkuperäisestä suunnitelmasta ja tilasimme kumpaankin vessaan samanlaiset altaat.
Isompi WC, johon tulossa samalla tyylillä kalusteet ja pinnat kuin pienempäänkin vessaan.


Ollaan taas askelta lähempänä valmistumista. Henkilökohtaisesti pysyttelen enemmän imurin varressa ja kotirintamalla, kuin varsinaisissa rakennushommissa. Tuleepahan ainakin viimeistelyn näköistä kun en itse ole suhertamassa listoja :D.





lauantai 3. maaliskuuta 2018

Lattian valinta

Lattia on tärkeä osa kotia, ja on tärkeää valita juuri itselleen sopiva lattiamateriaali. Lattioiden kestävyydessä, äänekkyydessä, tuntumassa ja ulkonäössä on eroja. Meille oli tärkeää löytää juurikin kestävä, mukavan tuntuinen, hiljainen ja näyttävä lattia. Alunperin aioimme hankkia vinyylilankkua, sillä se täyttäisi kriteerit ja olisi lisäksi kosteudenkestävä vaihtoehto, josta budjettikin tykkäisi.
Olinkin tiiraillut erilaisia vinyylilankkuja jo pitemmän aikaan eri liikkeissä, mutta sitten yksi ilta mieheni löysi netistä Novafloorin sivut. Aloimme tutkia heidän valikoimaansa tarkemmin ja vakuutuimme heidän tuotteistaan. Novafloorin sivuilta suosikiksemme nousi Meister DD 350-kaksoiskorkkivinyylilattiat. Tämän kyseisen materiaalin sisäänrakennettu luonnonkorkkikerros tekee lattiasta sopivan pehmeän ja hiljaisen. Lisäksi se kestää kosteutta ja on helppo puhdistaa. Erityisesti allergikoille suositellaan Meister DD350-kaksoikorkkivinyyliä. Ajattelin että siinäpä olisi hyvä lattia, jos vain hinta ei nouse liian korkeaksi. Toki halvemmallakin lattian olisi saanut laitettua, mutta mieluummin ostetaan kerralla laadukas ja omiin tarpeisiimme sopiva lattia.


Valintamme on..

Ennen ostopäätöstä on tietenkin hyvä päästä näkemään tuote luonnossa. Novafloorin nettisivuilta voi tilata kaikista heidän myymistään lattioista näytepaloja veloituksetta suoraan kotiin. Tilasin itsekin näytepalan Meister DD 350-kaksoiskorkkivinyylistä. Tämän lisäksi vierailimme  Vantaan näyttelytilassa kauppakeskus Viisarissa, sillä se sattui sopivasti pienen viikonloppureissumme matkalle.
Aluksi harkitsimme vaaleaa Vinyyliä, mutta nähtyämme mallilattiat ihastuimme Meister DD 350S Tammi 1-sauva Old Wood vinyyliin.

Vierailumme jälkeen pyysimme Novafloorilta tarjouksen kyseisestä lattiasta. He vastasivat nopeasti sähköpostiimme tarjouksen muodossa. Hetken harkittuamme päätimme hyväksyä tarjouksen.

Hyvä palvelu 

Erittäin hyvänä asiana pidän ilmaista varastointipalvelua, jonka he tarjoavat. Esimerkiksi me varasimme lattiamateriaalin jo viime vuoden puolella, mutta raksalle meidän ei vielä sitä tarvinnut ottaa. Sovimme, että ilmoitan 2-3päivää ennen kuin haluamme vinyylin toimituksen. Reilu viikko sitten laitoinkin sähköpostia, että haluaisimme lattian viikolla 10. Heti tuli vastaus, että onnistuu ja lattia on meillä viikolla 10 maanantaina. Kuski soittaa vielä meille parituntia ennen toimituksen saapumista, jotta olemme varmasti paikalla. Todella kätevää kun ei tarvitse stressata materiaalin säilyttämisestä ja kuljetuksista.
Tähän asti yhteistyö on siis sujunut mutkattomasti Novafloorin kanssa. Heidän valikoimastaan löytyy vinyylit, parketit, laminaatit, Trinity lankkulattiat, paneelit ja muut tykötarpeet, joten jokaiselle löytyy varmasti sopiva lattiamateriaali. Asiakaspalvelu on ollut erinomaista ja nopeaa, sillä mieltä askaruttaviin kysymyksiin olemme saaneet aina nopeasti vastauksen. Suosittelen tutustumaan kyseisen firman tuotteisiin ja palveluihin!
Lisää lattia asiaa tulossa, kun tuote saapuu ja saamme sen asennettua paikoilleen.
Yhteistyössä Novafloor

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Mitä on tullut tehtyä?

Ajattelin kirjoitella vähän mitä olemme tehneet ja missä mennään rakentamisen suhteen. Olemme menneet koko ajan periaatteella "mieluummin ajan kanssa kuin hutiloiden". Henkilökohtaisesti olen keskittynyt seinäpintoihin ja siivoamiseen. On tullutkin imuroitua taas ihan kyllästymiseen asti niin kotona kuin raksallakin. Eikä ihme että välillä tuo hurina kyllästyttää, sillä yksikin päivä imuroin useamman tunnin putkeen pelkkää lattiavalun ja hirsiseinien rakoa. Tätä varten virittelimme puutarhaletkusta pätkän imurin letkuun, ja näin rakojen imurointi onnistui hyvin.


Väliseinät

Meikälänen on suhteellisen onnistuneesti hoitanut myös väliseinien ja wc-tilojen seinäpinnat. Erityisesti tykkään sävystä Petrooli, jonka laitoin meidän makuuhuoneeseen.
Tähän Petrooli sävyyn ihastuin eniten.

Niin sanottuun toimisto- tai ylimääräiseen makuuhuoneeseen valitsin sävyn Serpentiini. Tämä sävy on kiva, mutta vaatii silti vielä hieman totuttelua. En kuitenkaan halunnut liian tummaa sävyä tähän huoneeseen ja Serpentiin näytti sopivalta mallikuvissa ja lappusissa. Seuraava tehtävä onkin päättää huonekalut ja niiden sijoittelu eri huoneisiin. Oikeastaan muut huoneet ovat melkein valmiiksi mietittynä, mutta juurikin tämä serpentiini sävyllä oleva huone on vielä aika vaiheessa. Huoneeseen tulee ainakin tietokone ja lisäksi haluaisin sinne jonkin kivan lepotuolin jossa rentoutua.
Oikealta vasemmalle, mistraali, Laasti, Serpenttiini, petrooli ja
wc-tilojen graniitti.

Omat kokeilut

Eteisessä meillä on yksi korkea seinä johon halusin jotain muutakin kuin pelkkää valkoista. Etsin netistä ideoita ja päädyin kokeilemaan akvarellityylistä seinää, jonka tein maalaamalla. Vähän hirvitti, että mikä on lopputulos, sillä meikäläisen kokemus seinäpintojen maalaamisista alkoi juurikin noista makuuhuoneiden väliseinistä. Tähän seinään valitsin pohjalle Teknoksen kolibri sand maalin sävyllä Höyhen (F487), jonka ostin Värisilmä myymälästä. Telasin sitä seinään reilun telan levyisen alan, jonka jälkeen tein siveltimellä suikuloita samaisen maalin tummemmalla sävyllä 1944, valkoisen pohjan päälle. Sitten  vedin tapettilastalla pinnan tasaiseksi ylhäältä alaspäin. Tällä tavalla etenin koko seinän alan. Lopputulos oli aika kamala, joten tein pikaisen ratkaisun ja tein koko homman uudestaan jo tehdyn maalauksen päälle. Tällä kertaa vedin tummempaa sävyä hieman limittäin suorien viivojen sijaan. Onneksi lopputulos oli tällä kertaa parempi ja ei tarvinnut turvautua mustaan maaliin;).
Pimeä kuva, mutta ideasta saa varmasti kiinni.
WC-tilojen seiniin halusin jotakin muuta, kuin laattaa tai valkoista maalia. Pesuhuonehan meille tulee mikrosementillä, joten säilyttääkseni yhtenäisen lookin kosteissa tiloissa päätin kokeilla tehdä itse betonimaista seinäpintaa. Tätä varten teimme löysää saneerauslaastia, jonka sivelin epämääräisin vedoin seiniin. Tämän jälkeen laitoin lyhyellä hiertimellä laastia seinien eri kohtiin luodakseni paksumpia kohtia ja enemmän struktuuria. Epämääräiset söherrykseni saivat jäädä kuivumaan ja minä miettimään että mitähän tästä taas tulee.
Saneerauslaasti levitettynä. 
Saneerauslaastin kuivuttua maalasin koko luomukseni sävyllä Graniitti K499. Tähän tarkoitukseen käytin maalia, joka sietää hieman kosteutta. Maalasin kaikki seinät kahteen kertaan ja lopputulokseen olen tyytyväinen. Kaikki eivät ehkä pidä näistä taiteiluistani, mutta onneksi mieheni tykkää (tai ainakin väittää niin) ja poikia ei taida edes kiinnostaa;).

Lopputulos on tässä. Koko tilasta on haastavaa saada kunnon kuvaa, sillä meillä ei ole vielä valaistusta katossa.

Katto

Mieheni sai jo katonkin laitettua lukuunottamatta pesuhuonetta ja saunaa. Edellä mainittuihin tiloihin laitamme rimakaton, joten se saa vielä odottaa. Sen sijaan kaikki muut tilat saivat katokseen valkoisen, hopeajalava MDF-paneelin. Tykkään kyllä katosta!



Lattiat

Pari viikkoa sitten lattiavaluun porailtiin reikiä kosteusprosentin mittaamista varten. Lattiavalu meille tehtiin kesäkuuussa 2017, joten aikaa betonin kuivumiselle on ollut. Tästäkin huolimatta minua jännitti, että mitähän tulos tulisi olemaan. Lopulta tulosten lukupäivä koitti! Mittamies luki tuloksen antureista ja kertoi että lattioiden teolle ei ole estettä, sillä kosteusprosentti oli 73%. Tästäkin huolimatta venytämme korkkivinyylin laittoa viime metreille saakka. Pesuhuoneen, saunan ja wc-tilojen lattiat sen sijaan saivat jo vedeneristyksen suojakseen. Tällä viikolla pesuhuoneeseen olisi tuttavan avustuksella tarkoitus laittaa Pavicement mikromortero mikrosementtiä. Tämän lisäksi suunnitelmissa on laattojen laitto saunan, kodinhoitohuoneen, sekä vessojen lattioihin. Reilun viikon kuluttua alkaa keittiön kasaaminen! Lisäksi mieheni lupasi tehdä meille ruokailupöydän betonista, johon tulee mustat metallijalat. Se onkin postauksen arvoinen projekti se. Paljon on vielä tekemistä, mutta eikö tätä voi jo pitkäksi loppukiriksi kutsua?


tiistai 6. helmikuuta 2018

Lämpöä, putkia ja hanoja



Ammattilainen työssään.

Siistiä työnjälkeä on ilo katsella!


Rakentaminen on ollut paljon mieluisampaa sen jälkeen kun saimme lämmöt taloon. LVI-Myller asensi meille maalämpöpumpun ja se on toiminut mallikkaasti jo kaksi kuukautta. Asennus sujui mutkattomasti, vaikka meikäläisen silmään putkia ja liitoksia tuli aika paljon. No onneksi minun ei niiden asennuksesta tarvinnut huolehtia ollenkaan. KVV-ja IV- vastaavakin kehui kovasti asennuksen työnjälkeä. Putkihommien osalta meillä on kaikki isoimmat työt tehty, sillä myös lämpimääntilaan tulevat ilmanvaihtokanavat ovat valmiina.



Hanat

LVI-Myllerin kautta meille tuli myös keskuspölynimuri ja aiomme tilata heidän kauttaan, myös hanat, suihkut ja wc-pöntöt. Kerroin heille toiveeni kaikkien hanojen ja suihkujen suhteen, sekä pyysin heitä kertomaan suosituksia eri tuotteista ja merkeistä. Helpottaa oloa kummasti, kun voi luottaa asiantuntevaan palveluun. Näillä näkymin meille on tulossa muunmuassa aikasta hieno ja monipuolinen keittiöhana Oras Optima 2727F.

Oras Optima, Keittiöhana, jossa pesukoneventtiili, 230/5 V, 2727F
WC-tilojen hanat ovat vielä hieman mietintämyssyn alla. Meille tulee luonnonkivestä koverretut malja-altaat, joten hanan varren on oltava riittävän korkea. Vaihtoehtoja on tällä hetkellä kaksi, Oras Safira 1033 ja Oras Cubista 2802. Jälkimmäinen on tällä hetkellä luultavasti valintamme, sillä sen kulmikkaammat linjat miellyttävät meidän kummankin silmää enemmän(kuva). Saatamme tehdä vielä vierailun malja-altaamme kanssa LVI_Myllerin liikkeeseen ja sovittaa sitä yhteen eri hanojen kanssa, jotta voimme olla varmoja valinnastamme.
Oras Cubista, Korkea pesuallashana, 2802
WC- tiloihin olemme valinneet IDO Glow 64-wc- istuin rimfree mallit. Tähän malliin päädyimme sen näyttävän muotoilun, helposti puhdistettavan smart lasitteen ja wc-raikastintoiminnon vuoksi. Lisäksi Ido Glow- mallissa on vettä säästävä kaksoishuuhtelu.
IDO Glow 64, Design-malli, p-lukko